HIERONTAAN VALMISTAUTUMINEN

Oletko varannut ajan koirahierojalle? Tässä kerron kuinka valmistat koirasi hierontaa varten.
Käytä koirasi tarpeillaan juuri ennen hierontaa. Hieronta kiihdyttää aineenvaihduntaa, jolloin koiralle voi tulla hätä ulos kesken hoidon, mikäli sen viime käynnistä
on jo aikaa. Huolehdi, että koirasi turkki on puhdas ja selvitetty. Takkuisen/hiekkaisen koiran hieronta tuntuu ikävältä sekä koirasta että hierojasta ja voi aiheuttaa
jopa ihovaurioita.
Mikäli koirasi tulee hierottavasti ensimmäistä kertaa, se on luultavasti ihmeissään ja saattaa vaatia muutamia käyntikertoja, ennen kuin koira pystyy
rauhoittumaan ja rentoutumaan tilanteessa. Voit auttaa koiraasi opettamalla sen menemään kyljelleen jo kotona ennen ensimmäistä käyntiä. Koirasta voi tuntua jännältä
tehdä se ensimmäistä kertaa hierontatilanteessa, joten jos kyljelleenmeno on opettu koiralle jo kotona, sen on helpompi suorittaa se myös hierojan kanssa. Koirat oppivat
kyllä nopeasti rentoutumaan ja nauttimaan hieronnasta.
Koiran ruokailusta tulee olla aikaa vähintään 2 tuntia ennen hierontaa.
Mikäli koiralla on rakenteellisia puutoksia tai loukkaantumisia taustalla, se voi tarvita säännöllistä hierontaa pysyäkseen
hyvässä kunnossa. Myös aktiivisesti harrastavat koirat ja työkoirat olisi hyvän suoritustason saavuttamiseksi ja ylläpitämiseksi
käytettävä säännöllisesti huollettavana.